Näin pisteet jakautuivat Euroviisuissa 2024: Sveitsi, 591 pistettä


Puhelinäänestyksen aikana pisteidenjakajiksi on kutsuttu monia julkisuuden henkilöitä, useimmiten maan entisiä euroviisuedustajia. Raatiäänestyksen aikana pisteidenjakajat ovat yleensä olleet kunkin maan tuomariston puheenjohtajia. Vuosina 2006–2015 pisteidenjakajat ilmoittivat pisteidenlaskun nopeuttamiseksi ääneen vain kolme suurinta pistemäärää, ja pienimmät pisteet ilmestyvät välittömästi ruutuun. Vuodesta 2016 alkaen pisteidenjakaja on ilmoittanut ainoastaan tuomaristolta täydet 12 pistettä saaneen maan muiden pisteiden ilmestyessä ruutuun.


Ennen vuotta 1975 viisuissa oli erilaisia äänestyskäytäntöjä, esimerkiksi jokaisella tuomarilla oli käytettävissään yksi ääni tai paikan päälle lähetettiin jokaisesta maasta kaksi tuomaria arvioimaan kaikki kappaleet samalla arvosteluasteikolla. Vuonna 1997 viidessä maassa kokeiltiin puhelinäänestystä, joka otettiin jo seuraavana vuonna käyttöön lähes jokaisessa maassa. Norjalaisen Dagbladet-lehden tietojen mukaan vuoden 2002 kilpailussa eräiden maiden tuomaristot olivat sopineet pisteidenvaihdosta keskenään. Vuonna 2003 EBU määräsi jokaisen osallistujamaan käyttämään puhelinäänestystä ainoana tapana äänestää Euroviisuissa. Jokaisessa maassa istui kuitenkin edelleen kahdeksanhenkinen raati, jonka tuloksia käytettiin, mikäli puhelinäänestys epäonnistui. Raadin äänet on otettu käyttöön myös, mikäli puhelinääniä on annettu niin minimaalisen vähän, ettei se edusta tarpeeksi laajan joukon mielipidettä. Vuoden 2009 Euroviisuista lähtien finaalissa ja vuosina 2010–2022 myös semifinaaleissa on käytetty sekatekniikkaa, jossa puolet pisteistä määritetään puhelinäänestyksen avulla ja puolet asiatuntijaraatien avulla. Vuodesta on pystynyt myös äänestämään kilpailun virallisen kautta.

Tämän lisäksi maiden esiintymispuoliskon valintaan tuotiin uudistuksia. Aiemmin kymmenen maata, jotka etenevät sekä ensimmäisestä että toisesta semifinaalista finaaliin asti, valitsivat kyseisen semifinaalin lehdistötilaisuudessa sattuman varaisesti lapun, jossa luki kummalla finaalin puoliskolla kyseisen maan esiintyjä esittää kappaleensa. Vaihtoehtoina olivat joko ensimmäinen puolisko (esiintymisnumerot 1–13) tai toinen puolisko (14–26, tai 14–25, mikäli isäntämaa on Big 5 -maa). Isäntämaan esiintymisnumero ja Big 5 -maiden esiintymispuoliskot arvotaan erikseen. Esimerkiksi vuoden 2024 isäntämaa Ruotsille arvottiin 11. maaliskuuta esiintymisnumero 1, eli maa avaa Euroviisujen finaalin. Vuodelle 2024 tuodut uudistukset toivat ensimmäisen ja toisen puoliskon lisäksi "tuottajien valinta" -nimisen lapun, joka merkitsee sitä, että kilpailun tuottajat voivat sijoittaa kyseisen lapun nostaneen maan kummalle tahansa puoliskolle finaalia ja valita tämän esiintymisnumeron. Tämä uudistus merkitsee sitä, että kuusi jatkoon edennyttä maata voivat sattumanvaraisesti valita ensimmäisen puoliskon, toiset kuusi toisen puoliskon ja loput kolmetoista "tuottajien valinnan".

Käärijä antaa Suomen pisteet Euroviisujen finaalissa

Koska viisujen osallistujamäärä lisääntyi Euroopassa, vuoden 2003 alkupuolella EBU:ssa päätettiin muuttaa kilpailu kaksipäiväiseksi vuodesta 2004 lähtien, jolloin vuosittain viisuihin voi osallistua korkeintaan 40 maata. Vuoden 2007 kilpailuun päästettiin mukaan kaikki 42 ilmoittautunutta osallistujamaata. Suora finaalipaikka oli edellisen vuoden finaalin kymmenellä parhaiten menestyneellä maalla sekä BIG5-mailla. Muut joutuivat lunastamaan finaalipaikan ensimmäisenä kisapäivänä (usein torstai) järjestetyn karsintakilpailun, semifinaalin kautta. Eurovision laulukilpailun suosion edelleen kasvaessa päätettiin jakaa semifinaali kahteen osaan vuodesta 2008 lähtien. Uusien sääntöjen mukaan vain järjestäjä ja BIG5 ovat automaattisesti finaalissa. Karsintakilpailuissa valitaan kaksikymmentä maata loppukilpailuun, eikä niiden tuloksia ilmoiteta ennen loppukilpailun äänestyksen päättymistä. Karsintakilpailujen lopussa ilmoitetaan ainoastaan finaaliin selvinneet satunnaisessa järjestyksessä.

11. maaliskuuta 2024 EBU ilmoitti Eurovision laulukilpailun uudistuksista, jotka otettiin käyttöön vuoden 2024 kilpailussa sekä tulevina vuosina. Aiempina vuosina semifinaaleissa näytettiin vain katkelma automaattisten finaalimaiden (Big 5 ja isäntämaa) esityksistä, mutta vuodesta 2024 eteenpäin kyseisessä semifinaalissa äänestävät automaattiset finaalimaat esittävät esityksensä kokonaisuudessaan livenä. Näin ollen taataan kilpailun reiluus, eivätkä katsojat näe automaattisten finaalimaiden esityksiä ensimmäistä kertaa vasta finaalissa. Ensimmäisessä semifinaalissa esiintyivät vuonna 2024 semifinalistien lisäksi siis Iso-Britannia, Ruotsi ja Saksa ja toisessa semifinaalissa Espanja, Italia ja Ranska.

syttymisen jälkeen oli esitetty jättämistä kilpailun ulkopuolelle humanitaarisen kriisin vuoksi. Useassa osallistujamaassa Israelin osallistumista oli protestoitu jättämällä vetoomuksia, joissa maan yleisradioyhtiöitä oli vaadittu vetäytymään kilpailusta tai painostamaan (EBU) sulkemaan Israel pois. Israel esiintyi kuitenkin EBU:n 5. joulukuuta 2023 julkaisemalla osallistujalistalla. 15. helmikuuta 2024 EBU:n johtaja Noel Curran ilmoitti lausunnossaan, että Israel voi osallistua vuoden 2024 Eurovision laulukilpailuun ja sanoi Eurovision laulukilpailun olevan epäpoliittinen musiikkitapahtuma, jossa kilpailevat yleisradioyhtiöt, jotka ovat EBU:n jäseniä, eivät maiden hallitukset. EBU oli myös arvioinut kaikki vuoden 2024 osallistujat ja sen mukaan Israelin yleisradioyhtiö IPBC/KAN täyttää kaikki kilpailun säännöt ja voi osallistua, kuten se on tehnyt aiempina 50 vuotena. Curranin mukaan Israelin vertaileminen Venäjään, joka suljettiin pois kisasta vuoksi, on puutteellista, sillä Venäjän tapauksessa venäläiset yleisradioyhtiöt suljettiin pois EBU:sta jatkuvien jäsenvelvoitteiden rikkomusten sekä julkispalveluarvojen loukkaamisten vuoksi. Israelin yleisradioyhtiön ja Israelin hallituksen väliset suhteet ovat myös hyvin erilaiset verrattuna Venäjään, sillä Israelin hallitus on viime vuosina useaan otteeseen uhannut sulkea yleisradioyhtiön toiminnan. 7. maaliskuuta 2024 ilmoitettiin, että EBU olisi hyväksynyt Israelin kilpailukappaleen uudistetut sanoitukset ja näin ollen myös Israelin osallistumisen vuoden 2024 Eurovision laulukilpailuun. Samana päivänä EBU vahvisti virallisesti "Hurricane" kappaleen edustavan Israelia.

Itä-Euroopan radiojärjestö ja Euroopan yleisradioliito EBU sulautuivat keskenään vuonna 1993. Täten myös itä-Euroopan maille tuli oikeus osallistua kilpailuun. Osallistuvien maiden määrää oli pakko alkaa rajamaan lähetysajan pitämiseksi kohtuullisena. Käytännössä tämä tarkoitti, että kisassa huonosti pärjänneet maat pakotettiin viettämään välivuotta. Osallistujamaiden määrää rajattiin erilaisilla menetelmillä. Vuosina 1994–1995 sekä 2002–2003 edellisvuoden kisassa huonosti menestyneet maat joutuivat pitämään välivuoden. Vuosina 1997–2001 laskettiin kunkin maan viiden edellisvuoden (vuonna 1997 neljän edellisvuoden) pisteet yhteen ja jaettiin osallistumismäärällä. Parhaimmat pistekeskiarvot saaneet maat saivat osallistumisoikeuden kisaan huonoimpien joutuessa pitämään välivuoden. Vuoden 1996 kilpailuun järjestettiin erillinen ääninauhojen perusteella pidetty esikarsinta. Vuodesta 2000 lähtien EBU:n suurimmat rahoittajamaat Ranska, Saksa, Espanja ja Iso-Britannia saivat automaattisen osallistumisoikeuden riippumatta edellisvuoden sijoituksesta. 13 vuoden tauon jälkeen palanneesta Italiasta tuli viides osallistumisoikeuden hallitsija. Kyseisiä maita kutsutaankin Euroviisuissa BIG5-blokiksi.


Euroviisujen annetut ja saadut pisteet vuosittain kartalla

Eurovision laulukilpailu ( eli ESC; eli CEC) eli Euroviisut on vuosittainen laulukilpailu, johon saavat osallistua (EBU) aktiiviset jäsenmaat.

Käärijä jakaa Suomen pisteet Euroviisujen finaalissa

Euroviisujen kakkoseksi tuli Kroatia ja kolmanneksi Ukraina. Suomen edustaja Windows95man sijoittui sijalle 19 kappaleellaan No Rules. Windows95man sai finaalissa yhteensä 38 pistettä, joista 31 pistettä tuli yleisöäänistä. Eniten yleisöpisteitä Teemu Keisterin ja Henri Piispasen esitykselle antoi Viro, jolta Suomi sai kahdeksan yleisöpistettä mutta ei yhtään asiantuntijapistettä.

21:47 Hän ilmoittaa Suomen asiantuntijaraadin pisteet Euroviisuissa

Euroviisujen finaalissa esiintyi yhteensä 25 maata, jotka olivat selvinneet karsinnasta. Finaalin viimeiseksi jäi Norja, joka sai neljä pistettä yleisöltä ja 12 pistettä asiantuntijaraadilta.

Euroviisut karmea moka: Finaalin pisteet väärin

Kilpailu on televisioitu aina lähtien, mutta mustavalkotelevision aikaan sitä enimmäkseen kuunneltiin radiosta. Eurovision laulukilpailu on maailman suosituimpia ei-urheilulähetyksiä. Kaikki kolme lähetystä tavoittavat vuodesta riippuen 160-200 miljoonaa katsojaa. Vuoteen 2003 asti kilpailu järjestettiin yhtenä iltana, useimmiten lauantaina huhti- tai toukokuussa, mutta kilpailu on järjestetty kaksiosaisena tapahtumana, johon sisältyy semifinaali ja finaali. lähtien myös semifinaali on ollut jaettu kahteen osaan: ensimmäinen semifinaali käydään tiistaina ja toinen semifinaali torstaina finaalilauantaita edeltävällä viikolla.