Euroviisu-vedonlyönti 2024: Suomen ja muiden Euroviisu-kertoimet


Euroviisut 2024 järjestettiin Ruotsissa Malmö Arenalla. Semifinaalit järjestettiin tiistaina ja torstaina, H-hetken eli finaalin koitettua lauantaina 11. toukokuuta. Voittoon karkasi takamatkalta Sveitsi, joka voitti Nemon kappaleella The Code. Sveitsi oli kevään aikana pitkään suosikki, mutta alkoi jäädä kertoimissa jälkeen Kroatiasta huhtikuun loppupuolella ja lopulta myös Israel meni siitä ohi.


Huomio! Euroviisut 2024 voittaja oli lopulta Sveitsin viisuedustaja Nemo kappaleella "The Code". Suomea edustanut Windows95man jäi lopulta 19. sijalle.

Euroviisuissa oli mukana 37 maata. 2023 oli vastaavasti mukana 37 maata, mikä oli vähiten sitten vuoden 2014. 2024 mukaan tuli Luxemburg 31 vuoden tauon jälkeen, kun taas Romania jäi edellisvuoteen nähden pois. Finaaliin pääsevät aina automaattisesti viisi suurinta rahoittajamaata Ranska, Saksa, Iso-Britannia, Italia ja Espanja sekä viime vuoden voittaja, joka oli Ruotsi.

Tältä näyttävät vedonlyöntitilastot päivää ennen euroviisufinaalia

Jos esimerkiksi veikkaat varman päälle ja valitset Kroatian voittajaksi, kerroin on tällä hetkellä 1.75. Mikäli sen sijaan veikkaat Windows95manin voittoa, niin saat vedollesi kertoimen 85.00. Heikoimpien maiden Euroviisu kertoimet puolestaan pyörivät 300–500.00 välimaastossa, joten ottamalla riskin voit saada vedollesi kovaa vastinetta.

Alta näet kaikki Euroviisut 2024 osallistujamaat sekä artistit ja kappaleet. SF tarkoittaa semifinaalia, johon maa osallistuu. Mikäli sarakkeen kohdalla on viiva, se tarkoittaa, että maa eteni suoraan finaaliin.

Perinteisesti edellisvuoden Eurovision voittaja saa kisat järjestettäväkseen, ja vuosi sitten Euroviisut voitti ruotsalainen Loreen. Tänä vuonna Euroviisut siis järjestetään Ruotsin Malmössa 7.-11. toukokuuta 2024.

Euroviisut 2024 järjestetään Ruotsissa Malmö Arenalla. Semifinaalit käydään 7. ja 9. toukokuuta. Euroviisujen finaali järjestetään puolestaan lauantaina 11. toukokuuta. Tässä kohtaa parhaat Euroviisu kertoimet ovat Kroatialla, jonka perässä tulee Israel.


Euroviisuista paljastui mullistavia uusia tilastofaktoja

Tuolloin valittiin Suomen seuraava Euroviisu-edustaja Ruotsin Malmössä pidettäviin Euroviisuihin 2024.UMK:n voitti yllätysnimi Windows95man, joka oli tuntuvasti kärkikolmikkoa perässä vedonlyöntiyhtiöiden ennakoissa.

Murskaavat tilastot paljastavat: englannin kieli jyrää Euroviisuissa.

Eri veikkauskohteet ja parhaat kertoimet voit tarkistaa listaamiltamme nettikasinoilta. Nämä laadukkaat ja turvalliset tarjoavat vedonlyöntiä Euroviisut 2024 -laulukilpailussa sekä kilpailukykyisiä kertoimia ja tietysti myös vedonlyöntibonuksia.

Vedonlyöntitilastojen purkua Euroviisuista 2023

tammikuuta.Biisit julkaistiin tuttuun tapaan yksi kerrallaan 11.-19.1., aina vuorokauden vaihtuessa.Viime vuonna julkaisivat jo ennen biisien kuulemista ensimmäiset UMK kertoimet, joiden avulla oli mahdollista lyödä vetoa siitä, mikä artisti ja kappale voittaa kilpailun ja nousee Suomen Euroviisu-edustajaksi.2024 UMK vedonlyönti tuli mahdolliseksi vasta 19.

Euroviisut vedonlyönti 2024: kertoimet + suosikit

Tältä sivulta pystyt lukemaan, millaisia erilaisia kohteita viisuihin on tarjolla, ja alempaa löydät myös Euroviisut 2024 voittajakertoimet, joita päivitämme jatkuvasti, kun tilanteet elävät!

Euroviisut vedonlyönnissä 2024 – lyö vetoa omasta suosikista

Euroviisut 2024 Suomi -edustajaksi valikoitui hyvällä äänisaaliilla kappaleella . Se sai raadilta joukon huonoimmat pisteet, mutta oli yleisön ehdoton suosikki. Toiselle sijalle ylsi ennakkosuosikki ja raadin lemppari Sara Siipola kappaleella , ja kolmanneksi jäi Mikael Gabriel feat. nublu kappaleella . Suomen kerroin on 67.0.

Sveitsi voitti Euroviisut 2024! 29.8.2024

Euroviisut 2024 lähestyy ja pääsemme taas jännittämään, mikä maa nostaa voittopystin ja kuka jää rannalle ruikuttamaan. Vaikka jokavuotinen Eurovision laulukilpailu saattaa monia jo haukotuttaa, niin kyseessä on varma klassikko, jota jännitetään monesta syystä. Yksi näistä syistä on tietysti Euroviisut vedonlyönti, joka tarjoaa takuuvarmaa jännitystä veikkausfaneille!