Italialainen vinttikoira: pieni koira, jolla on suuri eleganssi
Vieraan ison koiran kohdatessaan italianvinttikoira saattaa olla varovainen tai välinpitämätön, mutta pienen vieraan koiran kanssa leikki yleensä maittaa. Jotkut urokset saattavat joskus olla dominoivia vieraita uroksia kohtaan, mutta tuttujen urosten kanssa ne tulevat yleensä hyvin toimeen. Nartut tulevat yleensä hyvin toimeen myös vieraiden narttujen kanssa. Kissojen kanssa italianvinttikoira tulee yleensä hyvin toimeen.
Italianvinttikoira on yleensä sosiaalinen ihmisiä ja koiria kohtaan. Se on onnellisimmillaan, jos sillä on koirakaveri, jonka kanssa leikkiä ja jonka kyljessä nukkua. Yleensä sanotaankin, että italianvinttikoira on kuin perunalastu; kun otat yhden, et voi olla ottamatta toista. Toki ensin koira kannattaa kasvattaa aikuiseksi ja sitten vasta ottaa seuraava. Ensimmäiseksi koiraksi italianvinttikoira sopii erittäin hyvin helpon luonteensa vuoksi. Italianvinttikoiran omistajan tulisi olla huumorintajuinen ihminen, joka ei odota koiran tottelevan ensimmäisellä, toisella tai aina viidennelläkään käskyllä.
Ihanteellisen italianvinttikoiran tulisi olla ystävällinen, rohkea, mukautuvainen ja läheisyydenhaluinen koira. Se on yleensä myös iloinen hännänheiluttaja ja näyttää usein tyytyväisyytensä pomppimalla ihmistä vasten tai syliin suoraan maasta. Useimmat yksilöt ovat hyvin avoimia, mutta rodussa on myös pidättyväisempiä tyyppejä, jotka haluavat ensin tutustua vieraaseen ihmiseen rauhassa ennen kuin menevät paijattaviksi ja syliin. Italianvinttikoira ei saa kuitenkaan olla koskaan arka.
Whippet – pieni lempeä vinttikoira
Ihanteellisen italianvinttikoiran tulisi olla ystävällinen, rohkea, mukautuvainen ja läheisyydenhaluinen koira. Se on yleensä myös iloinen hännänheiluttaja ja näyttää usein tyytyväisyytensä pomppimalla ihmistä vasten tai syliin suoraan maasta. Useimmat yksilöt ovat hyvin avoimia, mutta rodussa on myös pidättyväisempiä tyyppejä, jotka haluavat ensin tutustua vieraaseen ihmiseen rauhassa ennen kuin menevät paijattaviksi ja syliin. Italianvinttikoira ei saa kuitenkaan olla koskaan arka.
Italianvinttikoira on yleensä sosiaalinen ihmisiä ja koiria kohtaan. Se on onnellisimmillaan, jos sillä on koirakaveri, jonka kanssa leikkiä ja jonka kyljessä nukkua. Yleensä sanotaankin, että italianvinttikoira on kuin perunalastu; kun otat yhden, et voi olla ottamatta toista. Toki ensin koira kannattaa kasvattaa aikuiseksi ja sitten vasta ottaa seuraava. Ensimmäiseksi koiraksi italianvinttikoira sopii erittäin hyvin helpon luonteensa vuoksi. Italianvinttikoiran omistajan tulisi olla huumorintajuinen ihminen, joka ei odota koiran tottelevan ensimmäisellä, toisella tai aina viidennelläkään käskyllä.
Tarkkaa tietoa italianvinttikoirien historiasta ei ole. Vinttikoiran tyyppisiä koiria on kuvattu Egyptin ja Lähi-Idän taiteessa, ja kenties Egyptin faaraoiden hovissa pidettiin pieniä vinttikoiria. Rodun esi-isät ovat todennäköisesti kulkeutuneet Eurooppaan Turkin ja Kreikan kautta noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Italianvinttikoirat olivat suurimmaksi osaksi vain ylhäisön lemmikkejä 1800-luvun loppuun asti, ja niiden kasvattaminen oli vähäistä. Italianvinttikoiria omistivat mm. Englannin Kaarle I ja Fredrik Suuri, jolla oli noin 80 italianvinttikoiraa. Rotu on säilynyt lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen, sillä italialaisten ja ulkomaalaisten mestareiden maalauksissa esiintyi usein italianvinttikoira. Renessanssin ajan maalauksesta irrotettu italianvinttikoira voisi aivan hyvin mennä tämän päivän näyttelykehään ja tulla siellä palkituksi. Italianvinttikoiran päätarkoitus oli todennäköisesti olla seurakoirana hovien naisille, mutta ilmeisesti se on päässyt naisten mukaan myös metsästysretkille, kun miehet metsästivät isojen koiriensa avulla.
Italianvinttikoira polveutuu muinaisen Egyptin faaraoiden hovissa pidetyistä pienikokoisista vinttikoirista. Rotu todennäköisesti on kulkeutunut Eurooppaan Kreikan kautta noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Italianvinttikoirat olivat suurimmaksi osaksi vain ylhäisön lemmikkejä 1800-luvun loppuun asti, ja niiden kasvattaminen oli vähäistä. Italianvinttikoiria omistivat mm. Englannin Kaarle I ja Fredrik Suuri, jolla oli noin 80 italianvinttikoiraa. Rotu on säilynyt lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen. Kuuluisimpien italialaisten ja ulkomaalaisten mestareiden maalauksissa esiintyi usein italianvinttikoira. Renessanssin ajan maalauksesta irrotettu italianvinttikoira voisi aivan hyvin mennä tämän päivän näyttelykehään ja tulla siellä palkituksi. Italianvinttikoiran päätarkoitus oli todennäköisesti olla seurakoirana hovien naisille, mutta ilmeisesti se on päässyt naisten mukaan myös metsästysretkille, kun miehet metsästivät isojen koiriensa avulla.
Hakutulokset: vinttikoira pieni
Italianvinttikoira on erittäin helppohoitoinen rotu. Karvanlähtö on lähes olematonta ja turkki ei märkänäkään haise lainkaan koiralle. Italianvinttikoiran hampaiden huoltoon kannattaa kiinnittää huomiota, koska rodulle on tyypillistä runsas hammaskiven kertyminen hampaisiin, mikä voi aiheuttaa hampaiden irtoamista. Pennun sisäsiisteyskasvatuksessa on oltava huolellinen kuten muidenkin pienikokoisten rotujen kanssa. Pienet koirat voivat olla hitaampia oppimaan sisäsiisteyden kuin isompikokoiset rodut. Koska italianvinttikoira on ohutturkkinen ja alusvillaton koira eikä sillä ole juurikaan rasvakerrosta suojanaan, on se hyvin kylmänarka koira. Lämpimän takin italianvinttikoira tarvitsee jo ennen pakkasiakin. Kovemmilla pakkasilla italianvinttikoira puetaan lahkeelliseen toppapukuun, tossuihin ja hattuun. Lämpimästä vaatetuksesta huolimatta jotkut italianvinttikoirat eivät halua ulkoilla kovilla pakkasilla kuin hetken.
Whippet, italianvinttikoira, cirneco delletna vaiko jokin muu?
Italianvinttikoira tai rodun harrastajien suussa ”italiaano” tai ”itsku” on vinttikoirista pienin. Ulkomuodoltaan italianvinttikoira on pieni, siro ja tyylikäs, mutta kuitenkin hyvin vinttikoiramainen ilman kääpiökoiramaisia piirteitä. Sekä urosten että narttujen säkäkorkeus on 32-38 cm ja paino on yleensä n. 5 kg molemmin puolin. Väriltään italianvinttikoira voi olla musta, harmaa tai isabellanvärinen (kaikki ruskean sävyt vaaleasta kermanväristä tummaan ruskeaan). Suomessa ja FCI-maissa noudatetaan rotumääritelmää, joka sallii valkoista väriä vain rinnassa ja käpälissä. Esimerkiksi USA:ssa tai Iso-Britanniassa valkoinen sallitaan. Karvapeite on hyvin sileää ja aluskarvatonta, karvaa ei juuri lähde.
pieni ja tyylikäs italialainen vinttikoira
Useimmiten italianvinttikoira on avoin ja ystävällinen vieraita kohtaan, mutta rodussa on myös pidättyväisiä yksilöitä. Italianvinttikoiran ei kuitenkaan koskaan tulisi olla arka. Italianvinttikoira on myös hellyydenkipeä, läheisyydenhaluinen, iloinen, eloisa ja leikkisä. Sitä voisi kuvailla kissamaiseksi, koska se rakastaa kiipeillä pöydillä ja kävellä sohvalla istuvan ihmisen päällä. Italianvinttikoiralla ei yleensä ole kovinkaan paljon miellyttämisenhalua, vaan se tottelee useimmiten vain silloin, kun asiasta on sille itselleen hyötyä. Kuitenkin italianvinttikoira sopii hyvin ensimmäiseksi koiraksi. Toki italianvinttikoira tarvitsee pentuaikana normaalin tapa- ja peruskasvatuksen kuten mikä tahansa muukin rotu. Pentuaikainen sosiaalistaminen eli tutustuttaminen eri asioihin on myös erittäin tärkeää, jotta pennusta ei tulisi arka sosiaalistamisen vähyyden vuoksi. Kaupunkilaiskoiraksi ja kerrostaloon italianvinttikoira sopii hyvin. Useimmilla italianvinttikoirilla on riistaviettiä. Riistavietin omaavaa yksilöä kannattaa pitää vapaana vain turvallisella alueella poissa autoteiden lähettyviltä.
Italialainen vinttikoira tai pieni italialainen vinttikoira
Italianvinttikoira polveutuu muinaisen Egyptin faaraoiden hovissa pidetyistä pienikokoisista vinttikoirista. Kreikan Lakoniasta löydetyissä maljakoissa ja maljoissa on runsaasti kuvia, joista voidaan päätellä, että rotu kulkeutui Kreikan kautta Italiaan noin 500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Rodun ensimmäisenä tunnettuna kasvattajana pidetään Egyptin hallitsijaa Kleopatraa. Rotua esiintyy monien aatelisten muotokuvissa ja maalauksissa varsinkin renessanssin aikana ja niistä voidaan päätellä, että rotu on säilynyt lähes muuttumattomana läpi vuosisatojen. 1800-luvun loppuun asti italianvinttikoirat olivat vain ylhäisön lemmikkejä ja kasvattaminen vähäistä. Italianvinttikoiria omistivat mm. Englannin Kaarle I ja Fredrik Suuri, jolla oli noin 80 italianvinttikoiraa. Italianvinttikoiran päätarkoitus lienee ollut kautta aikojen olla seurakoirana hovien naisille, mutta ilmeisesti se on päässyt naisten mukaan myös metsästysretkille samalla kun miehet metsästivät isojen koiriensa avulla. FCI:n perustamista seuraavina vuosikymmeninä italianvinttikoira kuului kääpiökoiraryhmään, ja vasta 1960-luvulla se siirrettiin osaksi vinttikoiraryhmää. Ensimmäiset italianvinttikoirat tulivat Suomeen 1910-luvulla, mutta kasvatustyö käynnistyi vasta 1960-luvulla. Suomessa on nykyisin 400-500 italianvinttikoiraa.