Vedonlyönnin kertoimien laskeminen


Monet pohjoismaalaisille suunnatut vedonlyöntisivustot tarjoavat kertoimia myös kotimaiseen Liigaan. Kohdevalikoima voi kuitenkin vaihdella sivustoittain, sillä kaikki yhtiöt eivät välttämättä tarjoa tähän pienempään kotimaiseen liigaamme esimerkiksi pelaajakohtaisia vetoja.


Yksi suurimmista vedonlyöntikohteista on NHL, jonka kausi alkaa syksyllä ja kestää pitkälle kevääseen. NHL-kertoimia on tarjolla lähes jokaisella vedonlyöntisivustolla, ja ne ovat usein jääkiekkomaailman korkeimpia.

Todennäköisyysarvioiden tekemisestä puhuttaessa suurin osa lukijoista ja vedonlyöjistä olettaa, että tarkoitetaan laskennallista tapaa tehdä todennäköisyysarvio, vaikka kävin edellä läpi jo useita muita mahdollisia vaihtoehtoja todennäköisyysarvion luomiseen. Tilastollisella analyysilla todennäköisyysarvioiden laadinnassa käytetään apuna netissä saatavilla olevaa tai itse kerättyä tilastodataa tietystä lajista ja sarjasta ja vuosien mittaan pelatuista otteluista. Lajista riippuen tulee tietää, mitkä tilastoparametrit parhaiten ennustavat tulevaa tapahtumaa.

Miten vedonlyöntikertoimet lasketaan

Tilastollisen analyysin hyvä puoli on, että parhaimmillaan automatisoituna voi luoda todella suuria määriä todennäköisyysarvioita eri otteluihin. Haasteena puolestaan on tilastodatan kerääminen, oikean ennustemallin muodostaminen ja markkinan lyöminen datan avulla joka on ehkä muidenkin saatavilla. Jos puolestaa kerää itse tilastodataa, jota ei suurella yleisöllä ole saatavilla, on edun hankkiminen itselleen helpompaa.

Markkina-analyysin paras puoli ja samalla sen heikkous on ”helppous” ja markkina-analyysiä hyödyntävätkin todella monet fiksut vedonlyöjät. Myös vedonvälittäjät voivat korjata nopeasti kertoimiaan markkina-analyysillä tai antaa voittaville pelaajille panosrajoituksia. Markkina-analyysi on kuitenkin lähes pakollinen työkalu aloittelevien ja hieman kokeneempienkin voitollisten vedonlyöjien työkalupakissa.

on suosittu laji etenkin Pohjoismaissa, Pohjois-Amerikassa ja Kanadassa, jonka vuoksi jääkiekkokertoimia löytyy ruhtinaallisesti meille pohjoismaisille suunnatuilla vedonlyöntisivustoilla.

Jos omien vetojen todennäköisyyksien laskeminen on tärkeä vedonlyöntitaito, on sitä myös vedonlyöntisivuston palautusprosentin laskeminen. tarjoavat hyvin erilaisia palautusprosentteja, joten niiden nopea tarkastaminen on hyvä keino seuloa jyvät akanoista, ja pelata vain sellaisilla sivustoilla, joiden palautusprosentit ovat kunnossa. Koska monet viihdepelaajat eivät juuri kiinnitä vedonvälittäjän palautusprosenttiin huomiota, vetää osa firmoista surutta välistä, jos paikka tulee. Kannattaa siis olla tarkkana.


Vedonlyöntikertoimien laskeminen | LeoVegas blogi

Todennäköisyysarvio jonkun kohteen toteutumisesta voidaan myös arvioida vedonlyöntimarkkinaa ja sen liikkeitä seuraamalla, jolloin todennäköisyysarvio luodaan markkinan pohjalta. Lukuisia vedonlyöntisivustoja ja näiden kertoimia tarkasteltavaan kohteeseen vertailemalla, voidaan myös pystyä erittäinkin tarkkaan todennäköisyysarvioon ja ylikertoimien löytämiseen, jolloin voitollinen vedonlyönti tälläkin menetelmällä on hyvinkin mahdollinen.

Miten vedonlyönti kertoimet lasketaan

Voimaluvut ovat vedonlyönnin työkalu, joka auttaa todennäköisyysarvioissa läpi kauden. Voimalukujen avulla pystyy laskemaan rajakertoimia, mutta tässäkin tulee muistaa, että arviot eivät koskaan ole täysin tarkkoja. Ennen tulevaa kautta Pelaajat tulisi haalia kaikki informaatio joukkueista, mitä vain saatavilla on, jotta voimalukutaulukosta saataisiin mahdollisimmat tarkka, ja se ottaisi huomioon mahdollisimman monta erilaista tekijää.

Oletko koskaan miettinyt miten vedonlyöntikertoimet muodostetaan?

Sama pätee myös tilanteeseen, jossa tietyn kohteen tuloshistoriaan ja kauden suorituksiin perehtyneellä pelaajalla on etulyöntiasema verrattuna aiheeseen valveutumattomaan kansaan, joka useimmiten päätyy lyömään vetoa vedonlyöntitoimiston asettaman puolesta. Tässä kohtaa vedonlyönti käykin erityisen mielenkiintoiseksi, sillä ylikertoimien etsimiseen liittyy tietynlaista salapoliisi- tai etsivätyötä.

VEDONLYÖNTI KERTOIMIEN LASKEMINEN ..

Odotusarvo on erittäin pätevä työkalu, kun harrastuksen haluaa viedä pidemmälle. Voitollisessa vedonlyönnissä odotusarvolla saadaan arvioitua vedonlyöntikertoimien kannattavuutta, ja näin ollen myös tuotto-odotetta pystytään hieman ennakoimaan. Voitollisessa vedonlyönnissä haetaan tuottoa pitkässä juoksussa, ja odotusarvo-laskennan avulla tämä on huomattavasti helpompaa, ja jopa riskit alenevat. Tulee kuitenkin muistaa, että sarjasta tulee olla hyvin perillä, jotta pystyt tekemään päteviä todennäköisyysarvioita, jolloin myös raja-arvot ja odotusarvo ovat paljon luotettavampia.

Vedonlyöntikertoimet – miten ne lasketaan

Koska vedonlyöntitoimistot ovat liiketoimintaa harjoittavia yrityksiä, myös niiden tarkoituksena on tuottaa voittoja. Tämän vuoksi ylikertoimien löytäminen ei ole aina niin helppoa. Ammattivedonlyöjät perustavat kuitenkin pelistrategiansa ylikertoimien etsimiseen. Löytääkseen ylikertoimet helpommin, kannattaa pelaajan seurata tiettyä kohdetta tarkasti. Näin voi olla vedonlyöntitoimistoa paremmin selvillä kyseisen kohteen tuloksista ja mahdollisuuksista.